Tervetuloa Wildzin vedonlyöntiin lyömään vetoa pesäpallosta, Suomen kansallislajista! Suomalaisista suurin osa on kokeillut pesäpalloa vähintään koulun liikuntatunneilla jollei muuten. Lajissa on paljon samaa kuin baseballissa, mutta pesäpallo ei ole yhtä korostetusti syöttäjän ja lyöjän välinen kaksintaistelu. Toinen erottava tekijä on, että pesäpallo on korostetun suomalainen ja muualla maailmassa käytännössä tuntematon laji.
Pesäpallo on kuitenkin Suomessa ja varsinkin maakunnissa huippusuosittu kesälaji. Ylimmän sarjatason eli Superpesiksen kausi alkaa huhti-toukokuussa ja päättyy syyskuussa finaaleihin. Pesäpallovedonlyönti on kohdevalikoimaltaan suoraviivaisempaa kuin monien muiden lajien vedonlyönti. Perinteinen 1X2-veto, lopullinen voittaja eli moneyline, juoksumäärä ja tasoitusvedot kattavat lähes kaikki pesäpallon vedonlyöntikohteet.
Rajoitettu kohdemäärä tarjoaa silti haastetta ja mielenkiintoa ottelusta toiseen. Oman mausteensa keitokseen tuovat vaihtelevat sää- ja tuuliolosuhteet sekä profiililtaan toisistaan poikkeavat kentät, jotka vaikuttavat esimerkiksi pomppujen voimakkuuteen. Kaikkia näitä asioita ei tietenkään tarvitse selvittää etukäteen, vaan pesäpallovedonlyöntiä voi lähestyä myös rennommasta näkökulmasta.
Kyseessä on ennen kaikkea hauska ja viihdyttävä kesälaji, mikä varmasti on myös pesäpallovedonlyönnin suosion keskeisiä syitä. Jos olet kiinnostunut tästä perinteisestä ja upeasta lajista, iske pesisvedot sisään Wildzin vedonlyönnissä ja siirry jännittämään sitä, kuka lyö seuraavan kunnarin kriittisellä hetkellä.